Syysapeus oli ja meni, tuntuu taas normaalilta tämä elo. Ei nyt mitään ilotulitusta, mutta ei sitä ankeutustakaan, mikä on hyvä. Tasaisen varma tie, sitä on helppo kulkea. Masennus ei sovi minulle, minä en ole siihen tarpeeksi melodramaattinen. Tälläkin kertaa se oli aika helposti sivuutettu. Pari mukavaa yhteydenottoa, kivoja keskusteluja ja hauskaa tekemistä, se riitti taas nostamaan suupieliä ylöspäin. Ei elämää pidä ottaa liian vakavasti. Vaikka joku nyt ei vastaakaan viesteihin ja joku toinen vastaa ärsyttävästi tai vaikkei olisi edes ketään kelle viestitellä, niin ei se mitään. Elämä tasaa. Tulee uusia ilon ja elon aiheita. Onhan se aika säälittävää että joskus ne alakulot tulee niin joutavanpäiväisistä asioista. Niinkun tässä ei olisi muuta murehdittavaa. Yksinkertainen on ihmismieli.

Alkaa maistua syksylle. Ilma on vielä lämmin mutta illat on jo pimeitä ja tuoksut syksyisiä. Ei kai se mitään, onhan tätä kesää tässä jo ollutkin, mutta kyllä syksy aina tuo tietynlaisia tuntemuksia, päällimmäsenä sellaisen uuden alkamisen tarpeen. Nyt on oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässä sellainen syksy, ettei pidä mennä kouluun eikä oikeastaan mitään muutakaan uutta ole edessä. Tasainen tallaus, työntäyteinen arki jatkuu katkeamattomana keväästä kesään, syksyyn, talveen. Se kai tässä nyt vähän lamaannuttaa. Ja haikeuttaakin.

Tällainen olotila on oikeastaan itselleni aika epäominainen. En ole oikein tottunut tällaiseen matalalentoiseen oloon. Jaksaahan sitä tietyissä määrin nauraa ja naurattaa, mutta jotenkin on vähän sellainen alavireinen meininki. Jospa se tästä. Pitää yrittää säilyttää optimistinen asenne. Huomenna on varmaan jo parempi mieli.

Jestas. Kaksi kuukautta edellisestä merkinnästä. Blogin pitämiseni muistuttaa lapsuuden päiväkirjan pitämistä. Alkuinnostus, sitten totaalinen lopahdus. Kuinkahan monta aloitettua päiväkirjaa minulla oikein on. Luultavasti yksi jokaiselta syntymäpäivältä, kussakin pari sivua kirjoitusta, lähinnä lueteltu mitä muuta lahjaksi on saatu kuin kyseinen päiväkirja, ja siihen ne sitten on jääneet. Tällä kertaa kirjoitusinnostuksen taisi katkaista kesä. Joka oli ja melkein jo menikin.Katsellaan josko löytäisin nyt pimeinä iltoina aikaa ja viitseliäisyyttä kirjoittaa edes vähän tiuhempaa. Ei voi tietää, mutta seurataan tilannetta.

Jonkinlainen epämääräinen tyhjyyden ja turhautuneisuuden tunne tässä elämässä. Tarttumapintoja on vähän ja nekin tuntuu hattaralta. Jostain pitäisi saada ryhtiä tähän touhuun, sisältöä ja motivaatiota, iloa ja energiaa. Tuntuu olevan melko yleinen ongelma, ainakin jos peilaa lähipiiriin. Kesä on riekuttu villisti ja vallattomasti ja nyt alkaa tuntua siltä, että pitäisi löytää jonkinlainen tolkku tähän touhuun. Reissaaminen, rillutteleminen, olemattomat yöunet, päiväkännit ja epämääräiset säädöt jaksavat huvittaa aikansa, mutta niistäkin menee pidemmän päälle maku.Nyt olisi tarvetta kuntokuurille, säännölliselle elämänrytmille ja vakavasti otettaville ihmissuhteille. Ankeeta. 

Kesähurmoksessa poltin nahkani pahemman kerran ja nyt harmittaa. Niinkuin ei ihosyöpäriskistä olisi jo tarpeeksi varoiteltu, ja sitten vielä tämä tuskainen olotila joka iholla väreilee. Ei kiva. No, erheistä oppii. Seuraavalla kerralla muistaa sitten nostaa suojakertoimia vähän korkeammalle. Eihän sitä sisällekään viitsi hautautua kun helteillä paiskataan.

Työpäivät menee lomaa odotellessa. Pari viikkoa jos jaksaisi pinnistää niin sitten helpottaa. Onneksi tässä on juhannus tulossa, katkaisee mukavasti. Olen lähdössä katsomaan yötöntä yötä kauas pohjoiseen. Can't wait. Kyllä sitä tarvitsee välillä päästä pois täältä kaupungin sykkeestä.

 Lähden parantelemaan punoittavaa nahkaani.

Täten korkkaan blogisivustoni käyttöön. Olen säälittävä noviisi ja vasta harjoittelen, mutta täältä sitä tullaan. Kohta jo guru.

Noni. Mitäs tänne kirjoitetaan. Jos minä ensin vaan höpisen ja alan sitten syventämään. Jep. Tänään kesäjuhlat ensimmäisen kunnollisen kesäpäivän kunniaksi. Aika mahtavaa. Grillattiin ja ylensyötiin, istuttiin ulkona ja nautiskeltiin. Onni on kesä. Huomenna jatkan kesäilyä ja pidän vapaapäivän töistä. On sitä tässä hetki aherrettukin, kenties olen lepopäiväni ansainnut. Aion mennä aurinkoon, ostaa mansikoita ja lukea jotain mukavaa. Mikä sen parempaa.

Jotenkin olen nyt ihan jähmeänä tästä. Ei ollenkaan irtoa. Mutta eikö tämä nyt ole jo ihan hyvä ensimmäisen merkinnän saldo. Sellainen kevyt startti. Kirjoitan enemmän kun opin.